Hymy on herkässä ja huumorin kukka suupielessä, kun tiimit mittelevät kisailun herruudesta. Kisalajit kysyvät taitoja mm. yhteistyössä, ongelmaratkaisuissa ja tarkkuudessa. Lajit eivät vaadi kovaa kuntoa ja niinpä kisata voi jokainen. Paras joukkue palkitaan!
Muutama esimerkki lajeista:
Lakanalentiksessä katsotaan toimiiko tiimi, sillä tässä lajissa tarvitaan yhteistyötä!
Puhallusputkiammunnassa kaivataan tarkkuutta, jotta oma joukkue kuittaisi korkeimmat pisteet. Napakympit tähtäimessä!
Seikkailijan selviytymisrastilla koetetaan saada nuotio palamaan. Nopein joukkue pääsee nauttimaan ensimmäisenä kuumat kupit kahvia tai irlantilaista sellaista sopimuksen mukaan.
Yhdysvaltain puolustusministeriön kehittämä paikantamisjärjestelmä GPS oli pitkään vain armeijan käytössä. Ronald Reagan vapautti paikannusjärjestelmän yksityisten käyttöön vuonna 1984, mutta siviilikäyttöön tarkoitettujen laitteiden paikannustarkkuus oli vain 100m. Tämä johtui Yhdysvaltojen puolustusministeriön aiheuttamasta tahallisesta häirinnästä. Häirintä poistettiin 1. toukokuuta 2000 ja tarkkuus parantui noin metriin. Samaisena päivänä ensimmäinen "aarre" kätkettiin ja sen koordinaatit laitettiin internetiin. Alkoi suursuosion saavuttanut geokätköily eli "aarteiden" etsintä GPS- laitteen ja koordinaattien avulla.
Aarrejahdissa käytämme apuna helppokäyttöisiä GPS- paikantimia, joiden käyttöön opas perehdyttää ryhmän. Laite ohjaa tiimin vihjeeltä vihjeelle, jonka jokainen vihje tuo ryhmän lähemmäksi aarretta. Saatteko yhdessä pähkäiltyä aarteen oikean osoitteen? Mikä aarre mahtaakaan löytyä?
Aarrejahti soveltuu kaikille normaalikuntoisille.
Rentouttava melontaretki rauhallisella joella vetää vertoja mille tahansa akkuja lataavalle toiminnalle. Yhteisen sävelen löydyttyä kanootissa voidaan parantaa joko maailmaa tai työilmapiiriä jutustelemalla niitä näitä.
Välineenä on yleensä avokanootti eli niin sanottu intiaanikanootti. Se on loistava väline aloittelijasta kokeneeseen melojaan. Avokanootit ovat vakaita ja turvallisia menopelejä, ja ne ovat miellyttäviä niin joki- tai järvimelonnassa kuin pienissä virroissakin.
Melontaretkeen voi yhdistää vihjemetsästystä, jolloin jokainen kanoottipari saa tehtäväkseen selvittää erikoisen salakirjoituksen. Yksitellen vihjeet vievät lähemmäksi arvoituksen ratkaisemista. Löydättekö kaikki vihjeet? Selvitättekö mysteerin?
Oppaana kaikissa melontaohjelmissa on Kanoottiliiton hyväksymä melonnanohjaaja.
Sauvakävelyn juuret löytyvät Suomesta. Aluksi sauvoina käytettiin suksisauvoja, jotka olivat sauvailuun liian pitkät. Kun Mäntyharjulainen Exel Oyj alkoi valmistaa sauvakävelyyn kehitettyjä sauvoja, voidaan katsoa sauvakävelyn liikuntamuotona alkaneen.
Kymmenvuotisen olemassaolonsa aikana sauvakävelystä on kehittynyt Suomen suosituin liikuntamuoto. Vuonna 2006 tehdyssä tutkimuksessa kävi ilmi, että Suomessa harrastajia on jo 1,5 miljoonaa. Sauvakävelyn ehdottomia valtteja ovat helppous lähteä lenkille ja lajin soveltuvuus lähes kaikille.
Tehokkuusero sauvakävelyn ja tavallisen kävelyn välillä on olennainen: oikein sauvailevat kuluttavat kaloreita jopa 30 % enemmän kuin kävelijät ilman sauvoja. Kulutus on suoraan verrannollinen sauvojen tehokkaaseen käyttöön ja sauvakävelytekniikan osaamiseen.
Oikean sauvakävelytekniikan teille voi opettaa Suomen Ladun kouluttama sauvakävelyohjaaja. Ennen retkelle lähtöä lämmitämme lihaksemme verryttelyllä ja käymme läpi oikean sauvakävelytekniikan. Retken aikana opas vastaa mielellään kysymyksiin liittyen tekniikkaan tai vaikkapa välineisiin. Retken päätyttyä vielä hellimme lihaksia venyttelyillä.
Löytyykö sinusta ja ryhmästäsi sissihenkisyyttä? Onko peruskunto kohdallaan ja seikkailuintoa roppakaupalla? Jos vastasit mielessäsi kyllä, niin oikea ratkaisu on ehdottomasti Repoveden kansallispuistossa järjestettävä Sissiviikonloppu. Parin päivän seikkailuun kannattaa haastaa vaikka yhteistyökumppanit! Yhdessä koettujen elämysten pohjalta voi maasto-olosuhteissa syntyä hedelmällisiä yhteistyösuhteitakin, jotka kestävät läpi tulen ja jään.
Sillä yhteistyötä tarvitaan! Majoitteen pystytyksestä ei yksin selviä joten kaveria tarvitaan. Ohjelmassa on myös kiperiä luontokysymyksiä metsän uumeniin piilotettuina ja sieltä ne on yhteistoimin löydettävä. Toki suunnistuksen perusteet käydään läpi ennen tehtäviä.
Matkustaminen leiripaikkaan käy mahdollisuuksien mukaan joko kanooteilla tai patikoiden. Mukana on tietysti osaava melonnanohjaaja, joka opastaa kanootin pakkauksen ja melonnan saloihin.
Loppuhuipennuksena on Suomen korkeimmalta kalliojyrkänteeltä, Olhavanvuorelta, laskeutuminen. Oppaana laskeutumisessa on Suomen Kiipeilyliiton hyväksymän köysitoiminnanohjaajan (KTO) tutkinnon suorittanut ohjaaja.
Uskallatko osallistua? Nyt ei ole kyseessä viiden tähden hotelli! Tällä reissulla saatte hien pintaan, koska menoa ja meininkiä seikkailusta löytyy.
Ohjelma voidaan kuitenkin räätälöidä hieman helpommaksi ryhmän toiveiden mukaisesti.
Katso kuvia Sissiviikonlopusta
Paras lahja nykypäivän kiireiselle perheelle - ipanoista isovanhempiin - on yhdessä vietettävä päivä ja sen tarjoamat yhteiset elämykset. Luonto tarjoaa siihen rauhallisen toimintaympäristön.
Pääpaino on yhdessäololla ja leppoisalla puuhastelulla luonnossa: kalojen narraamista lammesta ja saaliin valmistamista avotulella, makkaranpaistoa, jälkiruuaksi lettuja tai tikkupullaa kera kahvin ja kuuman mehun, luontoaiheisia kysymyksiä, maastomölkyn pelaamista tai metsägolfia. Päivään voidaan asiakkaan toiveesta lisätä toiminnallisia aktiviteettejä kuten kalliolaskeutuminen (alkaen 12v.).
Tulkaa kokemaan yhdessä elämyksiä - elämyksistä syntyy rikkaus!
Katso kuvia tapahtumista
Jokaisessa Elämyksen Taian ohjelmassa turvallisuus näyttelee suurta osaa. Kaikkiin toimintoihin kuuluvat Kuluttajaviraston ohjeiden mukaiset turvallisuusasiakirjat.